Traeger Pro Series 22
Kassler 2 x 2.2kg (260724)
- Klo 5:55 grilliin 86C
- omenapuun pala messiin
- klo17:00
- makkaraa 8kpl Traegeriin, toimi hyvin. Hyvä välipala itsestään
- lopussa hieman lämpöä.
- Safkaus klo20:00
- jäi hieman kiinteäksi toinen Kassler
- Racletella hyvin höysteet ja juustot perunoiden kanssa.
- Ensi kerralla:
- ensin esim 114C ja lopussa 86C kun lähellä saavutettavaa 95C ja muutenkin voi antaa vetäytyä, eli smokea loppuun ja antaa olla
Lisuke test GPT
Mausteinen gochujang-kurkkusalaatti (2 annosta)
Ainekset
1 iso kurkku 1 rkl gochujangia 1 rkl riisiviinietikkaa (tai tavallista etikkaa hieman vähemmän) 1 tl soijakastiketta 1 tl seesamiöljyä 1 tl hunajaa tai sokeria 1 valkosipulinkynsi raastettuna 1 tl paahdettuja seesaminsiemeniä 1 kevätsipuli hienonnettuna (halutessa)
Valmistus
Viipaloi tai murskaa kurkku kevyesti ja leikkaa suupaloiksi. Ripottele päälle noin ½ tl suolaa ja anna seistä 10 minuuttia. Purista tai valuta ylimääräinen neste pois. Sekoita kastike: gochujang, etikka, soija, seesamiöljy, hunaja ja valkosipuli. Kääntele kurkut kastikkeessa. Viimeistele seesaminsiemenillä ja kevätsipulilla. Anna maustua 10–20 minuuttia ennen tarjoilua.
Tarjoa riisin, paistetun kanan, tofun tai grillatun lihan kanssa.
Jos sinulla on myös gochugarua (korealaisia chilihiutaleita), lisää 1–2 tl vielä enemmän potkua varten. Jos taas pidät miedommasta, vähennä gochujangia puoleen ruokalusikalliseen.
Possun filee 5.95e x 2 (3/2026)
Mukaillein poppamies ohjetta
- klo07 lämpimään ja n. 150g 3.6kg lihaa popamies. lihan kuivaus ja sit hieronta mustassa metallissa vuoassa.
- grilli päälle klo08.. smoke asento alkuun ja mittarit valmiiksi ym. putsaus. hallilla
- klo855 hae pellettejä . klo0910 peuramaalle
- takaisin.. kostutus 1-1.5 h välein
- klo14: mittarit: 65c ja 63c
- klo1510: mittarit: 69c ja 68 folio
- jonkin aikaa
- hajos haarukalla. Poppamies soosia. Osa pakkaseen ja loput burstan välissä
Christmas Fish (pakastimesta 2 lohifileetä)
- jääkaappiin edellisenä päivänä
- huoneen lämpöön.
- posta ruodot
- karkea suolaus
- pyrstöt 2kpl graavaukseen: karkea suola, valkopippuri, tilli, snadisti sokeria. 24-48 tuntia, syö 3-5 päivän kuluessa.
- Treager Smoke asentoon.. kunnes savua, 86C alkuun..
- myöhemmin 104C
- GPT suositteli öljyä, kala oli kyllä rasvainen
- Alder tai Apple purut, mulla kait jotain generalii
- Lämpötila 55C-60C eli noin 45-60 minuuttia
- laita vuokaan ja folio kevyesti päälle
- anna vetäytyä 5 minsaa
Cooking
Porsaan Kassler 2.3kg ja 2.5kg
Kaslerista tehdessäsi pulled porkia, tavoitelämpötila lihan sisällä on yleensä 90–96 °C. Tämä lämpötila takaa, että liha on riittävän pehmeää ja helposti revittävissä. Käytä paistomittaria, joka hälyttää, kun sisälämpötila saavuttaa noin 85 °C. Tämä on hyvä välietappi ennen siirtämistä Trageriin.
Tragerin puupelleteillä viimeistely:
- Siirrä liha Trageriin, kun sisälämpötila on noin 85 °C.
- Jatka savustamista, kunnes sisälämpötila on 90–96 °C.
- Tämä tuo lihan pinnalle savun makua ja viimeistelee kypsymisen.
- Muista antaa lihan levätä foliossa tai lämpölaatikossa noin 30–60 minuuttia ennen repimistä, jotta mehukkuus säilyy.
Muuta:
- 97C target
- kuivaus, mausteet pintaan ja takaisin jääkaappiin, ks. Yhteishyvä
- uunissa yön yli
- valmistele valukastike
- Pellettigrilliin aamulla
- “Kypsennä 110-120 asteessa ja tarkkaile lämpöä, porsaan kassler on revittävää kun sen sisälämpö saavuttaa 87-90 astetta.” poppamies
- Nyhtöpossu, K-ruoka. “Possu kypsennetään hajoavan mureaksi.” ja “Kypsennä, kunnes lihan sisälämpötilan nousee vähintään 93 asteeseen, mielellään yli.”
Story:
- noin klo20, 125C. Valkoiseen ja mustaan vuokaan. Mustavuoka pellille alataso, valkoinen keskitasolle ritilälle. Olisivat mahtuneet yhteen, mutta nestettä lähtee irti ja kääntäminen yöllä onnistui helpommin.
- Grilliin noin klo0630. 85 ja 87 astetta
- lihanesteen siivilöinti, maizenaa randomilla. Lämpimään liemeen. Kiehautus ja vatkaaminen teki ihmeitä. Ruskea kastike.
- Ks. Valelukastike Ylikypsä possun kassler ja kohta kastike.
- klo830 päälle soossia. 91 ja 95 astetta. Grilli 107C.
Pakastin
- 250625 Kassler kastike: 3kpl Maizena, kiehautus
- 4 kpl pulled pork + iso lautasella folion alla
Porsaan ulkofilee 2.2kg
- 67C Kruoka
- 68-75C iltalehti
- GPT: Savustettu porsaan ulkofilee
- Lämpötila: 110–120 °C (225–250 °F)
- Aika: 2–3 tuntia (riippuen fileen koosta), Sisälämpötila: 63 °C (145 °F)
- Ohjeet: Maustaminen: Hiero fileeseen kuivamausteita (esim. suola, pippuri, valkosipulijauhe, paprika). Voit käyttää myös sinappia, jotta mausteet tarttuvat paremmin. Savustus: Aseta filee Traegerin ritilälle ja savusta tasaisesti. Lepo: Anna lihan levätä 10–15 minuuttia folion alla ennen viipalointia.
- Retro: 68C.. aloitus 14:30. Valmis 18:00. Ihan ok.. liian lämpimällä.. eli varmaan 107C asetus alkugrillailun jälkeen ok.
- Vetäytyminen.. sammutin vaan grillin.
Lion Ribs 5/2025
- Loin Ribs - maatiaispossu
- K ruoka
- Pääsi kuivaksi. Ribsit sen verran pieniä, että kaksi tuntia matalassa lämmössä ja kaksi tuntia foliossa.. pääsivät kuiviksi, mutta hyvää oli. Grillikastikettakin olisi voinut käyttää, tein kuivamaustamalla.
- Ribs vinkki: videolla poistetaan lihaosa siten, että luut molemmilla puolella näkyvissä. Youtube - The Best Smoked Ribs with Diva Q - Traeger Grills
Stuff
- Pelletti Traeger Signature 9 kg: motonet 22.90e / 9kg
Weber hiiligrilli
- Weber coal
- Käyttö:
- Tarkista pelletit ja lisää tarvittaessa
- Käännä SMOKE
- odota muutama minuutti, kunnes tulee savua. Tarkista että homma toimii.
- SHUT DOWN CYCLE ja anna jäähtyä
- Laita pellit ym. paikoilleen
- tai aloita tästä: Kansi auki, SMOKE ja venaa 2 minuuttia
- jos lihat esim. esikypsytetty uunissa, iske tässä vaiheessa jo grilliin ja lämpömittarit köntteihin.
- aseta haluttu lämpötila
Food stuff
- Steak with coffee sauce Recipe - Food From Portugal
- Retikkasalaatti
- Aasialaisvivahteinen kastike sekoitetaan mirinistä, limetistä, riisiviinietikasta sekä paahdetusta seesamiöljystä.
- kurkkuretikkasalaatti
- Juuren hoito
- Diiva vehnäpohjaisen juuren hoito: “Juuren ruokkiminen ennen leipomista: Ota emojuuri jääkaapista leipomista edeltävänä iltana ja ota osa emojuuresta puhtaaseen purkkiin. Ruoki vehnäjuurta suhteessa 1: 2 : 2, eli esim. 50 g emojuurta + 100 g vettä + 100 g jauhoja. Saat 250 grammaa leivontavalmista juurta.”
- ks. ohjeet pataleivän tekemiseen
- Yhteishyvä - resepti
- Diiva vehnäpohjaisen juuren hoito: “Juuren ruokkiminen ennen leipomista: Ota emojuuri jääkaapista leipomista edeltävänä iltana ja ota osa emojuuresta puhtaaseen purkkiin. Ruoki vehnäjuurta suhteessa 1: 2 : 2, eli esim. 50 g emojuurta + 100 g vettä + 100 g jauhoja. Saat 250 grammaa leivontavalmista juurta.”